maanantai 17. joulukuuta 2012

Orkidea-kakku

Miehen työkaverin äidin syntymäpäiville tehtyä kakkua, toiveena oli täytteeksi hedelmäistä täytettä ja koristelussa jotain kukkia, erityisesti orkideat ovat syntymäpäiväsankarin mieleen. Pohjaksi tein tumman sokerikakkupohjan ja päällä vispikermaa ja koristeet kaulintamasssaa. Orkideoiden keskustat liilaa kristallitomua. Täytyisi hommata pienempiä kirjainmuotteja myös, tuo teksti peittää vähän hassusti koko kakun.
Täytteen kanssa kävi pieni moka, kun unohdin kokonaan laittaa siihen sokeria sekä maistaa (!!) täytettä ennen kakun väliin laittamista. Lisäksi hedelmät ei ollut sokeriliemessä, vaikka niin luulin joten niistäkään ei hirveästi makeutta tullut. Maistelin täytettä kuitenkin kun se oli hyytynyt seuraavana aamuna ja onneksi hedelmistä tuli ihan hyvin makua täytteeseen. Toivottavasti täyte kuitenkin maistui kakun välissä hyvältä! No, jos jatkossa muistaisi aina maistaa tekeleitään!





1 kommentti: