sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Piimäkakku

Piimäkakku on varmaan jo pariin otteeseen täällä blogissa esiintynyt, mutta taitaa siitä olla jo sen verran aikaa että ei haittaa vaikka postaan sen uudestaan. Tämä kakku kuulostaa hassulta hyydykekakulta sen sisältämän piimän vuoksi, mutta ei tässä piimä piimänä tietenkään maistu. Tosin se kyllä tuo kakkuun mukavaa raikkautta. Tämä ei ole mitenkään äklömakea eikä raskas kakku vaan pehmeä, raikas ja kepoisan tuntuinen syödä. Tällä kertaa koristelun kakun siivilöidyllä kaakaojauheella, pakkasesta napatuilla herukoilla sekä sokeritähdillä. Ja ai että kun on taas pikkasen erilaista napsia kuvia kakusta, kun oli päivänvaloa tarjolla :)






Pohja 200 g kaakaotäytekeksejä
  Täyte 1 dl sokeria 2,5 dl vispikermaa 2 tl vaniljasokeria 4 dl piimää 3 rkl sitruunamehua 5 liivatetta 

Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Öljyä vuoan reunat ja tomusokeroi ne, näin saat kakun irtoamaan siististi vuoasta ja reunat jäämään tasaiseksi.
Murskaa keksit ja painele ne tiiviisti vuoan pohjalle.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen (anna liota vähintään 5 minuuttia). Vatkaa vispikerma sokerien kanssa vaahdoksi ja lisää piimä joukkoon. Kiehauta sitruunamehu. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liota ne kuuman sitruunamehun joukkoon. Lisää liivatemehuseos täytteeseen ohuena nauhana kokoajan vatkaten.
Laita kakku hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Kakun hyydyttyä siivilöi päälle kaakaojauhe ja irrota sen jälkeen vuoasta. Koristele marjoilla.

4 kommenttia:

  1. Kaunis kakku! Ihania tähtiä :) Minulla on tuo piimäkakun teko ollut jo pitkään tehtävien listalla, olen paljon kuullut kehuja sen keveydestä ja maukkaudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) jään odottelemaan sinun versiotasi tästä kakusta :)

      Poista
  2. Oi tämä sinun blogihan on mieletön idealähde, viikonloppuna kokeilin pulled porkia (NAM!) ja nyt tämä, tätä täytyy testata myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla että olet löytänyt uusia reseptejä kokeiltavaksi! :)

      Poista